Jyväskylässä sijaitseva Nosto ja kuljetus Ruuska Ky on 60-vuotias perheyritys. Vuonna 2002 nykyiset yrittäjät Mari Kankaanperä ja Timo Ruuska ostivat yrityksen isältään Seppo Ruuskalta, joka perusti sen vuonna 1962. Yritys on käynyt läpi useita kehitysvaiheita, kun alun sora-autoilusta on siirrytty betonin kuljetuksiin ja 80-luvulla nosturiautoihin. Nykyisin palveluihin kuuluvat raskaan kappaletavaran nostot ja kuljetukset, kurottajapalvelut sekä valmisbetonin kuljetus. Työntekijöitä on parikymmentä ja kalustona 11 autoa sekä 1 kurottaja. Kesäksi 2022 on rakenteilla vielä yksi uusi nosturiauto. Suurimmat työllistäjät ovat rakennusteollisuus sekä murska-asemien siirto.
Vuonna 2021 todettiin, että vanhan toiminnanohjausjärjestelmän tilalle tarvitaan nykyaikaisempi vaihtoehto, josta saisi enemmän irti. Minimivaatimuksina olivat vanhan järjestelmän ajoneuvoseurannan lisäksi toimiva ajojärjestely, paperityön vähentäminen sekä integrointimahdollisuus taloudenhallinta- ja palkanlaskentaohjelmistoihin.
Tarkempaan tutustumiseen pääsi muutama vaihtoehto, joista LogiApps osoittautui sopivimmaksi ratkaisuksi. Toimialalle suunniteltu ohjelmisto ja yhteensopivuus omien taloushallinnon sovellusten kanssa lupasivat vähiten töitä käyttöönoton kanssa. Varmuutta valintaan toi myös se, että LogiApps on jo useiden alan yritysten käytössä.
Käyttöönotto sujuikin jouhevasti. Joulukuun 2021 alussa alkoi testikäyttö muutaman kuljettajan ja toimiston kanssa. Kuun puolivälissä pidettiin koulutus koko henkilöstölle ja testijakso rinnakkain vanhan järjestelmän kanssa jatkui kuun loppuun asti. Koska kaikki omaksuivat järjestelmän käytön todella nopeasti, voitiin tammikuussa 2022 siirtyä käyttämään LogiAppsia ainoana järjestelmänä.
Kuukauden testijakso riitti myös personoimaan ohjelmaa omiin tarpeisiin sopivaksi. LogiApps toteutti muutostoiveet todella nopeasti ja tukea sai myös omalle toimistolle tarvittaessa. Jälkikäteen ajateltuna helppo muokattavuus oli yksi ominaisuuksista, jota ei osannut toivoa, mutta joka vahvisti valinnan olevan hyvä.
”Oikeastaan ihmettelin, miten kaikki oppivat käytön niin nopeasti”, naurahtaa kuljetusyrittäjä Mari Kankaanperä. ”Parin edellisen vuoden aikana älypuhelimet ovat tulleet niin vahvasti osaksi jokaisen arkielämää, ettei niiden käyttö työtehtäviin aiheuttanut lainkaan vastarintaa edes näin perinteisellä toimialalla”, hän jatkaa
Muutaman kuukauden käytön perusteella on jo nähtävissä nykyaikaisen ohjelmiston tuomat edut. Vanhan järjestelmän aikaan käytössä oli perinteinen kalenteri, johon manuaalisesti kirjattiin keikat. Tämän seurauksena etenkin ruuhkahuippuina yrityksen puhelinlinjat kuormittuivat jo pelkästään työntekijöiden puheluista. Nyt kun kaikki viestintä kuskien kanssa on siirtynyt digitaaliseksi, ei asiakkaiden tarvitse jonottaa puhelimessa.
Toisesta selkeästä hyödystä saatiin muistutus vain viikko ennen tätä haastattelua. ”Erästä autoamme siivotessa sieltä löytyi 4 vuotta vanha työmääräys, jota ei ole koskaan laskutettu”, harmittelee Kankaanperä. Sähköinen järjestelmä, jossa tiedot eivät koskaan jää yhden ihmisen taakse, vähentää huomattavasti virheiden mahdollisuutta.
”Nyt olemme todella tyytyväisiä, ohjelma on niin joustava ja saatiin mitä toivottiinkin”, toteaa Kankaanperä lopuksi.