Vekka Group Oy

Vekka Group Oy hoitaa linja-autoliikennettä valtakunnallisesti. Palveluvalikoimaan kuuluvat paikallis-, koulu- ja seutuliikenne sekä tilausajot. Kalustoa löytyy ympäri Suomea, pohjoisimmat autot ovat Posiolla. Vuonna 1931 perustettu yhtiö tähtää kasvuun myös tulevaisuudessa.

Asiat hallintaan

Viitisen vuotta sitten tuli tarpeelliseksi miettiä toiminnanohjausjärjestelmän hankkimista. Excel ja ruutuvihko toimivat hyvin muutaman auton ja pienen henkilöstömäärän kanssa, mutta auto- ja henkilömäärän kasvaessa virheiden riski kasvoi, samoin ylimääräinen työ hallinnossa. Tiedossa oli, että järjestelmiä oli, mutta niitä testatessa huomattiin, ettei yksikään niistä täyttänyt yrityksen tarpeita.

Tilanne muuttui vuonna 2021.  ”Yrityksemme sisäisen vinkin kautta tuli tieto LogiAppsin järjestelmistä ja heti tutustumisen jälkeen tuli tunne, että tämä on meille”, kertoo liikennejohtaja Keijo Koskinen Vekka Groupilta.

LogiAppsin helppokäyttöisyys ja erityisesti visuaalinen tapa esittää asioita koettiin töitä sujuvoittaviksi asioiksi. ”Monissa testatuissa järjestelmissä joutui vaivaamaan omaa päätään, jotta hahmottaisi päivän tilanteen. LogiAppsin muokattavuus mahdollistaa tilanteen hahmottamisen yhdellä vilkaisulla”, jatkaa Koskinen. ”Suunnittelijalla on ollut selkeä käsitys toimialasta ja LogiApps sopii jokaisen liikennemuodon, myös henkilökuljetuksien, hallintaan.”

Käyttöönotto

Useiden järjestelmien testauksen myötä käyttöönottoon liittyi joitakin pelkoja. Huolet osoittautuivat kuitenkin turhiksi. ”Ohjelmaa ei tarvitse käyttää kuin päivä, niin oppii käytön ja selkeän logiikan”, toteaa Koskinen. ”Erinomainen tuotantotuki auttoi yli muutamasta kynnyksestä ja palveluasenne on ollut todella hyvä. Miksi tänne soitat -asennetta ei ole tullut vastaan kertaakaan, vaan meitä on haluttu oikeasti auttaa. Kaikkiin kysymyksiimme on löytynyt vastaus.”

Usean toimipisteen rakenne ei aiheuttanut mitään ylimääräistä käyttöönotossa. ”Jokainen varikko voi huoletta tehdä omia kirjauksiaan ilman pelkoa, että ne häiritsevät muiden toimintaa.”

Hyödyt

Käyttöönoton jälkeen henkilöstö on kiitellyt sitä, että nyt ”ollaan nykyajassa”. Ohjelman hyvä käytettävyys kännykällä on yksi suurista elämää helpottavista asioista. Etäkäyttömahdollisuus auttaa myös toimistohenkilöstöä.

Kasvuun tähtäävässä yrityksessä kustannussäästöt ovat tärkeässä roolissa. LogiApps on auttanut tässä vähentämällä esimerkiksi palkanmaksuun kuluvaa aikaa. Nykyään palkanlaskija saa järjestelmästä kaikki tiedot ”nappia painamalla”, mikä on nopeuttanut palkanmaksua huomattavasti. Lisäksi töiden hallinta ja työvuorosuunnittelu on yksinkertaistunut. Samalla virheiden tekemisen mahdollisuus on pienentynyt huomattavasti. Esimerkiksi vanhalla järjestelmällä saattoi käydä niin, että samaa vuoroa tekemään varattiin kaksi henkilöä. LogiAppsin myötä kyseinen ongelma on poistunut täysin.

”Ja kun saamme ohjelmaan käyttöön toivomamme kustannuspaikkajaon, palkanmaksu helpottuu entisestään”, toteaa Koskinen lopuksi.